Leikkauspöydältä takaisin kiipeilyseinälle: kiipeilyvalmentajan opit omasta kiipeilytapaturmasta

Kuva: Polvi päivä operaation jälkeen (Marko Kauko).

Kiipeily on ollut intohimoni jo vuosia, mutta yksi päivä muutti kaiken. Hienoinen ylimielisyys ja huolimattomuus lämmittelyn aikana, ja löysin itseni maasta – polvi ja nilkka vääntyneinä. Olin täysin murtunut, sekä fyysisesti että henkisesti. Itkin, en kivusta, vaan kiukusta, koska tiesin, että nyt ”kävi pahasti”. Minua kiukutti oma tyhmyyteni ja ylimielisyyteni. Kun tieto tulevasta leikkauksesta vahvistui, oli edessäni pitkä ja tuntematon tie leikkauspöydältä takaisin kiipeilyseinälle. Se, mikä alkoi synkkänä hetkenä, muuttui mahdollisuudeksi oppia, kasvaa ja palata takaisin vahvempana kuin koskaan. Tämä on kuntoutumistarinani takaisin rakastamani lajin pariin.

Tässä blogitekstissä kerron:

• Miten tapaturma sattui
• Mitä tapaturman jälkeen tapahtui
• Milloin polvi leikattiin
• Miten polven kuntoutus sujui
• Miten treenasin kuntoutuksen aikana
• Kuinka nopeasti palasin kiipeilyn pariin

”Nopeat kiipeilyt ennen töihin menoa”

Oli hieno toukokuinen aamu (21.5.2013) ja menimme mieheni Markon kanssa silloisen kotimme lähelle sijaitsevaan Kanavuoreen tekemään ”nopeat kiipeilyt ennen töihin menoa”. Keli oli todella hyvä, aurinkoista ja tuulista. Kitka kiven pinnassa tuntui karhealta. Tein normaalisti omat peruslämmittelyni ennen kiipeilyn aloittamista. Heitin yhden pienen kiipeilypatjan (muistini mukaan BD:n Dropzone) vakiolämmittelyreittini alle (Luiska 6A) ja kiipesin reitin helposti, niin kuin olin tehnyt kymmeniä kertoja aikaisemminkin. Tulin kiveltä alas ja lähdin kiipeämään reittiä uudestaan. Tällä kertaa lähellä reitin toppia oikean käden vedossa isoon otteeseen tapahtui jotain (ehkä jalka lipesi?), jonka seurauksena tuli iso ”barn door” -liike ja horjahdin ja tipuin niin että pyörähdin ilmassa 180 astetta. Jo ilmalennon aikana tunsin, että ”nyt käy huonosti!” Tuntui, että tipuin ja tipuin, kuin hidastetussa elokuvassa. Koko kehoni jännittyi. Ehdin nähdä mieheni kävelemässä kohti reittiä isoa kiipeilypatjaa (BD:n Mondo) kantaen. Sitten rysähti.

Tunsin, kuinka vasen polveni vääntyi sisäänpäin iskun voimasta ja polvessa rasahti. Vasen nilkkani taipui ulospäin ja tunsin rusahduksen. Huusin kivusta ja säikähdyksestä. Tiesin heti mitä oli tapahtunut. ”Ei helvetti!! Nyt on eturistiside poikki!” ajattelin. Olin tippunut ohi alla olevasta kiipeilypatjasta (jos olet käynyt Kanavuoressa, niin tiedät, että ländi on epätasainen), eikä mieheni ollut ehtinyt spottaamaan minua. Pidättelin kyyneliä ja sätin itseäni omasta ylimielisyydestäni. ”Miten hitto voin olla näin tyhmä?” Sydän hakkasi, kädet tärisivät ja haukoin henkeäni.

Nousin varovasti ylös ja yritin varata kevyesti painoa vasemmalle jalalle, mutta polvi petti alta. Pakasimme heti tavarat ja lähdimme ensiapuun. Onneksi Kanavuoressa auton saa todella lähelle kiveä, joten pääsin linkuttamaan autoon mieheni avustamana.  Matkalla soitin esimiehelleni töihin ja ilmoitin kyyneliä nieleskellen: ”nyt tulee muuten pitkä sairasloma!”

”Vain venähdys”

Koko matkan sairaalaan yritin ajatella positiivisesti ja uskotella itselleni, että polvi ja nilkka olivat vain venähtäneet ja että ”ylidramatisoin koko asiaa”. ”Polvi on luultavasti ihan kunnossa, vähän vain venähtänyt.”

Sairaalassa lääkärin vastaanotolle pääsyä odotellessani kokeilin varata taas polvelle painoa. Ei onnistunut. Polvi muljahti alta kuin löysä spagetti. Nilkka oli alkanut turvota ja mennä mustaksi. Kerroin lääkärille tapahtuman ja epäilyni eturistisiteen katkeamisesta. Hän tutki polveni (joka oli nyt turvonnut ja musta) ja totesi vamman olevan ”vain venähdys”. Syvällä mieleni perukoilla kyllä tiesin, että kyse ei ollut pelkästä venähdyksestä. Vasen nilkka oli turvonnut, musta pallo ja todella kosketusarka. Lääkäri ei voinut tutkia sitä ilman etten huutanut kivusta. Olin täysin kylmänhien peitossa ja tärisin.

Sain sairaalasta polvi- ja nilkkatuet sekä kyynärsauvat ja ohjeet mennä ortopedille viikon päästä, kun turvotus olisi laskenut. Varasin ajan Jyväskylän Terveystalon ortopedille, koska minulla oli (ja on edelleen) Suomen Kiipeilyliiton vakuutus.

Viikon ajan pidin jalkaa levossa, annoin kylmähoitoa ja söin särkylääkettä. Kinkkasin kyynärsauvojen avulla ja yritin saada aikani kulumaan katsellen tv:tä ja lukemalla kirjaa. Viikon kuluttua tapaturmasta Terveystalon ortopedi tutki polven sekä nilkan. Hän totesi heti, että polvesta on todennäköisesti katkennut eturistiside ja nilkasta revennyt nivelsiteitä. Sain lähetteen magneettikuvaan, johon pääsin muutaman viikon sisällä.

Magneettikuvaus kertoi, että polvi oli tosiaan vähän enemmän kuin ”venähtänyt”: eturistiside oli poikki ja molemmat sivusiteet olivat revenneet. Lisäksi nilkasta oli revennyt lähes kaikki nivelsiteet. Ortopedi halusi, että kuntoutan nilkan nivelsiteet  sekä polven sivusiteet kesän aikana ennen eturistisiteen uudelleen rakennusta, koska näin polven kuntouttaminen olisi helpompaa. Sain luvan varata pikkuhiljaa painoa jalalle kivun sallimissa rajoissa sekä ohjeet vahvistaa jalkojen lihaksia punttisalilla.

Kuntoutin polvea ja nilkkaa ahkerasti koko kesän sekä tein otelautaa ja ylävartalo- ja coretreeniä. Käytin koko ajan polvitukea, koska polvi ”meni helposti alta”, kun sille varasi painoa. Palasin myös töihin noin 1,5 kuukaudeksi elokuun alussa (työskentelin silloin sairaanhoitajana).

Operaatio uusi eturistiside

Sain polven ja nilkan kuntoutettua ja polvi leikattiin Jyväskylän Terveystalolla 17.9.2013 noin 4 kuukautta tapaturman jälkeen. Menin leikkaukseen aikaisin aamulla ja polvi operoitiin spinaalipuudutuksessa (en edes huomannut sen laittamista). Seurasin operaatiota koko ajan monitorilta ja kyselin paljon. Ilmeisesti liikaa, koska jossain vaiheessa ortopedi tuskastuneena totesi, että ”kuule, en pysty leikkaamaan ja puhumaan yhtä aikaa!”. Operaation aikana selvisi, että eturistiside oli kokonaan poikki ja minulle rakennettiin täysin uusi eturistiside omasta takareiden jänteestä. Lisäksi selvisi, että kierukassa oli repeämä ja siitä poistettiin pala.

Spinaalipuudutus sekä muut lääkkeet tekivät minulle vähän huonon olon, mutta muuten kaikki meni todella hyvin! Operaation jälkeen olin heräämössä muutaman tunnin, sain syötävää ja pääsin kotiin, kun pysyin tolpillani. Aloitin polven jumppaamisen muistaakseni jo seuraavana päivänä sairaalasta saatujen ohjeiden mukaan. Kipulääkettä (burana) söin, koska ortopedi neuvoi niin tekemään, mutta kipua polvessa ei ollut.

Jumppaa, kylmähoitoa ja PALJON leuanvetoa!

Päivät kuluivat polvea jumpaten ja kylmähoitoa tehden. Jatkoin otelauta- ja ylävartalotreenejä jo operaation jälkeisenä päivänä. En nyt anna mitään neuvoa tehdä näin! Kerron vain mitä itse tein ja minkä itse arvioin olevan riskitöntä.

Meillä oli olohuoneen oven karmeissa kiinni leuanvetotanko, mihin sai kiinnitettyä vanerilevyssä kiinni olevan vanhan Enterprisen otelaudan. Otelaudassa oli paljon erilaisia otteita mikä mahdollisti sen, että siinä pystyi kampustelemaan ympäri lautaa, ilman että oli kovin korkealla lattiasta.

Polven kuntoutusajan treenit koostuivat 2-3 kertaa viikossa pääasiassa:

• Otelauta -treeneistä: maksimiroikuntoja erilaisilla otteilla
• Ylävartalon voimatreeneistä: tein PALJON leuanvetoa! Tein esimerkiksi pari kertaa viikossa huippukiipeilijä Galina Parfenovin treeniä ”100 pull ups”, jossa yhdessä treenissä vedettiin yhteensä 100 erilaista leukaa, jota en suosittele. Täältä löydät fiksun maksuttoman leuanveto-ohjelman!
• Kampustelusta otelaudassa
• Coretreeneistä
• Kiipeilystä yläköydessä

Kävin säännöllisesti fysioterapeutilla, josta sain aina uusia kuntoutusohjeita polvelle ja palasin punttisalille heti, kun sain luvan. Polvi kuntoutui erittäin hyvin ja nopeasti. Sain jättää kyynärsauvat pois ja varata täyden painon jalalle pari viikkoa operaation jälkeen ja samalla palasin kiipeilyseinälle, mutta yläköydessä. Olin kiipeämättä yhteensä 4,5 kuukautta. Se oli hyvin tunteikas hetki. Kyyneleet tuli silmiin ja pala oli kurkussa. Itku ilosta ja onnesta oli todella lähellä.

Lokakuun lopussa hankin kunnollisen urheiluun soveltuvan polvituen, jonka kanssa uskalsin aloittaa boulderoinnin sisäseinällä heti kun sain luvan hypätä polven päälle. Käytin polvitukea jonkin aikaa, kunnes minulla oli sellainen olo, että luotan polveen ja tuki alkoi lähinnä ärsyttää. Huhtikuussa 2014, noin 6 kk operaation jälkeen, polvi ei estänyt minua boulderoimasta ulkona ja pystyin palaamaan entiselle tasolleni (kiipesin 7B:n boulderin ”License to piss” Suolahdessa).

Kuva: License to piss 7B, Suolahti (Marko Kauko)

Polvi on ollut operaation jälkeen ihan yhtä hyvä, jos ei jopa parempi, kuin ennen operaatiota. Siihen ei ole jäänyt mitään liikerajoituksia tai lihasheikkoutta. Uskoisin, että se johtuu siitä, että tein kuntoutuksen eteen paljon töitä ja minulla oli jo ennen operaatiota hyvä lihaskunto ja vahvat jalkalihakset.

Haasteita ja oppeja

Teksti voi antaa kuvan, että polven ja nilkan kuntouttaminen oli helppoa ja vaivatonta, mutta sitä se ei ihan joka päivä ollut. Oli päiviä ja hetkiä, jolloin tuntui, etten koskaan pääse takaisin kiipeilyseinälle ja etten enää koskaan uskalla hypätä polven päälle. Välillä tuntui, että polven ja nilkan kuntoutuminen otti yhden askeleen eteen ja kaksi askelta taakse.

Vielä nykyäänkin tapaturma kummittelee takaraivossa. Opin sen, että laitan AINA kiipeilypatjat reitin alle erittäin hyvin ja tarkistan, että alastulo on mahdollisimman tasainen. Yleensä myös haluan, että spottaaja on paikalla. En halua kokea koko ruljanssia uudelleen, enkä olla lähes 5 kuukautta kiipeilemättä. Aina onnettomuuksilta ja vahingoilta ei voi välttyä, mutta pyrin ehkäisemään niitä niin hyvin kuin pystyn. En ole valmis ottamaan kaikkia riskejä ja peräännyt reiteiltä, jos koen riskin loukkaantumiselle liian suureksi.

Alla suurimpia oppeja mitä tämä koko ajanjakso minulle opetti:

• Keskity siihen mitä kaikkea voit tehdä, sen sijaan, että surkuttelet mitä et voi tehdä. Tämä auttaa jaksamaan ja pitää motivaatiota yllä sekä mielen positiivisena.
• Luota ammattilaisiin (ortopedi, fysioterapeutti jne.) ja noudata heiltä saamiasi ohjeita. Näin nopeutat toipumista ja kuntoutumista.
• Ole kärsivällinen. Kuntoutuminen ottaa oman aikansa. Hötkyilemällä voit vain pahentaa tilannetta ja hidastaa prosessia.
• Tee aktiivisesti töitä kuntoutumisen eteen. Operoitu raaja ei kuntouta itse itseään, vaan sen eteen on tehtävä kovasti kuntoutusta ammattilaisten ohjeiden mukaan.

En missään vaiheessa kuntouttamista ”lyönyt hanskoja tiskiin”, vaan keskityin asioihin, joita pystyin tekemään. Uskoin koko ajan, että palaan kiipeilyseinälle vahvempana kuin ennen tapaturmaa ja näin kävikin.

Vaikka tie loukkaantumisesta takaisin kiipeilyseinälle oli pitkä (noin 4,5 kk), niin usko siihen, että palaat takaisin vahvempana kuin ennen! On paljon asioita, joita voit tehdä ja joiden kautta voit tulla vahvemmaksi. Kun et luovuta, parannat huomattavasti mahdollisuuksiasi onnistua. Minä onnistuin siinä ja niin onnistut sinäkin.

Jos kaipaat juuri nyt apua siinä, miten pystyt jatkamaan treenejä loukkaantumisesta huolimatta, niin ota yhteyttä! Olen valmentanut hyvin tuloksin asiakkaita, jotka eivät ole pystyneet kiipeilemään ja treenaamaan normaalisti ja jotka ovat kaivanneet heidän tarpeisiinsa räätälöityä treeniohjelmaa loukkaantumisen takia (sormivammoja, polvivammoja, olkapääongelmia jne). Voit lukea lisää yksilövalmennuksestani täältä.